Minun sydämelläni on hopeapitsinen kehys
jäätyneiden järvien ensijään kirkkaus
silmissä kosteus ja ymmärrys
elämän talon sulkeutunut ovi
vapautunut salpa
auenneet kahleet
Mielessäni soivat korean kieliset laulut
joita en ymmärrä kuin englanniksi
aina en edes käännettynä
äänet ja lauseet
nyt jo vaienneet tassujen äänet
Sängyssä vielä on lämmin jälki muistoista
äänetön kaipaus joka valuu seinissä ja katsoo vastaan katosta
tuhansien niiskausten kehto
äänetön
-lähes harras
Ja siellä minä makaan mietteissäni, muistoissani,
kaikkine kysymyksineni
sydämen paikalla pelkkää harmaata
ja ääni joka hokee:
Aina, kun lasket rakkaasi haudan lepoon, sataa.
Seinällä kellokin kertoo kaipauksesta
kuluneesta ajasta, tulevasta ajasta
kulkee hitaasti kysymättä
vaihtaa illan aamuksi
ja yhä minä makaan sängyssä ajatuksineni
silmät auki
Ja minulla on
Kyyneliä korvakäytävissä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti