Lahjanärkästyksestä

Bussissa sanottiin: Sopivimmat lahjat edullisesti ja eduilla. Aina meiltä. Mainostivat matkapuhelinta tai älypuhelimeksi taitavat nykyään kutsua, jonka hinnaksi olivat kirjanneet 699€, alkaen sana etuliitteenä. Kyllä ei ole halpa. Kustantaa enemmän kuin tämän hetkisen opiskelija-asuntoni vuokra. Maksaa myös enemmän kuin mitä ovat tämän hetkiset tukiin perustuvat kuukausituloni. On kallis, vaikka kuinka sisältää viruksenkestävän käyttöjärjestelmän, on vedenkestävä ja pölytiivis. Kehuu jopa kameransakin olevan nopea ja valovoimainen, palkittukin. Lisämuistia saisi kaupanpäälle 64Gt:n verran. Vaan ei auta lisämuistit puhelimessa, kun tarvitsisi sitä omaan päähänsä enemmän. Järkevämpää olisi ostaa ananas ja banaani, saisi vitamiineja tai kotimaisen linjan kannattajien peruna ja omena, saisi pureskeltavaa.

Lehdessä mainostettiin 60€ maksavaa munaa. Kysyttiin, kuka munassa lymyää, oletko valmis kohtaamaan uuden ystäväsi. Käskivät hoivaamaan, hautomaan ja leikkimään sen kanssa. Meinasivat, että tämä synteettinen lemmikki opettaa lapsen huolehtimaan toisista ja näyttämään rakkautta. Kyllä on kallis muna hoidettavaksi. Lähikaupan hyllystä saa samalla hinnalla 284 kananmunaa. Siitä munasta tiedän, mitä kuoriutuu – ruokaa, eikä mitään synteettistä allergiapesäkettä, jonka pitäisi opettaa lapsi sosiaaliseksi. Kyllä opettaa omaan napaansa katsomaan ja materiaa arvostamaan.

Mainostivat myös geelimäistä taikaa, jolla lasten askartelusta tulee kerrassaan ihanaa ja hohtavaa, koska voivat tehdä 3D-sapluunapakkauksen avulla 3D-luomuksia. Kyllä uskon, etteivät lapset askartele, vaikka saisivat koko maailman askarteluvälineet, elleivät ole askartelukansaa. Ja heille eivät mitkään 3D-välineet niin vain kelpaakaan, riittävät paperi ja sakset, liimapuikko, lanka ja kynät.

Kyllä on nykyajan lahjakulttuurissa eri piirteet kuin silloin ennen, kun kouluun hiihdettiin suksilla järven poikki ylämäkeen vastatuulessa ja sudet kannoilla. Ei ollut silloin kaiken maaliman 3D-uuneja ja purkkilemmikkejä, joiden hoivaamisella olisi perheen pääksi alkaa pitänyt. Oli järkeviä hintoja ja vielä järkevämpiä lahjoja: Ostettiin sitä, mitä tarvittiin, joskus jopa sitä, mitä haluttiin.

Omasta lapsuudestani muistan parhaiten joululahjan, jonka sisällä oli BodyShopin kamomillan tuoksuinen suihkugeeli. 50 ml pieni pullo riitti koko vuodeksi. Käytin säästäen, vain joskus ja jouluna ja niin vähän, että tuoksun sain. Ei tainnut pahemmin auttaa, mutta tärkeä oli. Toisena asiana jouluista muistan sen joulun, kun joulupukilta oli mennyt paketti hukkaan. Ei löytynyt Vaarille pörrösukkia ja liköörikonvehteja. Kyllä etsittiin läpi nurkat ja pihakadut. Ei ollut. Seuraavana päivänä muistaakseni tonttu oli ovelle jättänyt. Mutta kyllä muistan sen pettymyksen siltä jouluaatolta - ei ollut suurempaa vääryyttä sinä jouluna tapahtunut. Sen jälkeen on joulupukkikin muistanut, että kyllä se miehen sukat pitää jouluna saada!

Muistan kyllä niistä jouluista myös sen lämpimän yhdessä olon, jota useimmiten vietin kuusen alla nukkuen ja kuumetta potien. Tunnollisen lapsen taudiksi totuin sitä silloin mielessäni nimeämään ollessani kipeänä lähes aina kaikki loma-ajat ja raahustaessani arkena kouluun joka ikinen päivä. Muistan myös kaiken sen herkkujen paljouden, jonka ääressä sitä pysähtyi hetkeksi nauttimaan elämästä ja siitä hetkestä, kun kaikki on sekunnin ajan lähes liian täydellistä. Niiden yltäkylläisyyden hetkien yhteydessä sitä lakkasi ajattelemasta taloudellista tilannetta ja politiikkaa, tuskin edes osasi miettiä. Päällimmäisenä ajatuksena taisi tuolloin olla seuraavan herkun laadun miettiminen ja se, kuinka kaikkea jaksaa vatsaansa ahtamaan ja kuinka paljon.

Nykyään sitä joulun lähestyessä voi jo tuntea lievän ahdistuksen koputtelevan pääkopan sisällä ihan vain siksi, ettei tunne nykyajan lahjakulttuuria. Mitä ostaa joululahjaksi lapsille, kun omasta mielestään lelukauppojen hyllyiltä ei löydy yhtään potentiaalista vaihtoehtoa ja lapsi tahtoo juuri sen hulluimman hilavitkuttimen, jonka nimeä ei ostaja osaa edes ääneen sanoa, saati sitten, että sen tarkoituksen ymmärtäisi. Mitä ostaa lapselle, jonka arvostelukyky hipoo lahjoja kohtaan kriittisyydessä samaa tasoa minun toisten opiskelijoiden koulutöiden kritisoinnissa. Mitä ostaa, kun tyytyväisyys ei ole kiinni lahjan luonteesta, vaan arvosta?

Minulle se 50 ml suihkugeeli oli parasta ikinä, mutta mikä se on nykyajan lapsille? Epäilen, että 50 ml suihkugeeli saisi kovinkaan riemastunutta vastaanottoa. Saisi lienee aikaan vain hämmennystä ja epävarmuutta, ontuvaa tietoisuutta siitä, että kaikki ei mennyt ihan niin kuin piti. Missä on kaikki ne hienot Barbiet ja legot, joiden hinnat ylittävät haamurajoja lähes jokaisessa kaupassa?

Minä sanon, että no siellä kaupassa. Mihin sinä lapsi hyvä niitä tarvitset? Tekisi mieleni tehdä kuin Mielensäpahoittaja ja laittaa joululahjaksi puulusikka. Koska veistäminen ei koskaan ole vahvuuksiani ollut, jättäisin puulusikan veistämisen Mielensäpahoittajalle itselleen ja veistäisin lusikan seuraksi runon tai mietelauseen, koska siinä olen paljon parempi. Pyytäisin lasta ymmärtämään, että ei maailmaa materialla valloiteta, vaan sydämellä ja älyllä. Ja tie sydämeen käy vatsan kautta, eikä älykään pelitä tyhjällä vatsalla. Lisäksi pyytäisin häntä keksimään sille puulusikalle kymmenen eri käyttötarkoitusta. Oppisi luovuutta ja ajattelukykyä. Oppisi myös ilmaisemaan tunteita ja näyttämään rakkautensa.

Sillä kyllä on kova työ keksiä kymmenen merkitystä puulusikalle. Itse keksin tasan kaksi: lusikka ja kenkälusikka. Ja siihen loppuu luovuus ja äly. Pidemmällä miettimisellä voisin käyttökelpoisina ideoina myydä lusikkaa pienoiskatapulttina ja vatsamakkaroiden hierontakapustana. Nekin varastettuja ideoita, jostain kuultuja lauseita, jotka ovat katapultin osalta jo kouluruokalaklassikko. Vaikka en tiedä, tietävätkö ne nykylapset sitä, kuinka hyvin lentää ruoka jos toinenkin, jos lusikkaa käyttää osaa.

En ostanut puulusikkaa tänäkään jouluna. Ostin jotain muuta. En ostanut sitä halvaksi mainostettua puhelinta, enkä keinolemmikkiä, en edes 3D-sapluunasettiä. Ostin järkevän lahjan ja kestän närkästyksen, mikäli sellaista on ilmassa. Uskon kuitenkin, että nykyajan lapsissa asuu se sama viisaus kuin meissä jo neljänneksen tai enemmänkin eläneissä. Uskon, että oikeasti he osaavat arvostaa myös niitä järkeviä lahjoja, joiden ideana ei ole tuoda hetken huumaa, vaan edistää pidemmän linjan hyvinvointia ja tyytyväisyyttä.

Sillä jos mitään muuta en ole viimeisten kahden kuukauden hiljaisuuden aikana oppinut, niin ainakin sen, että yksilön omat arvot ja normit määrittävät hänen näkökulmansa hyvinvointiin ja tyytyväisyyteen. Ja sitä mitä olen viimeiset kuukaudet sitten pohtinut – kuinka parantaa sosiaalista hyvinvointia ja mielenterveyttä omassa, lähimmäisten, työyhteisön ja asiakkaiden elämässä? Johtopäätökseni voisin tiivistää kahteen sanaan: Läsnäolo ja kuuntelu.

Mutta kuinka paketoida läsnäoloa ja kuuntelua? Kuinka lahjoittaa jotain, mitä ei voi omistaa? Millä narulla sen voi sitoa kiinni ja toimittaa perille asti? Miten sen edes voi toimittaa?

Sitä minä joulupukilta toivoisinkin – lähimmäisten läsnäoloa, kuuntelua ja ymmärrystä. Sitä minä pyytäisin kaikilta ihmisiltä – ajatusta, mietettä siitä, mitä on olla läsnä, mitä on kuunnella?

Joten, kun avaat joulukuun 24. päivänä viimeisen luukun, mieti sitä hetki: mikä on minun tapani olla läsnä? Millainen kuuntelija minä olen? Millainen keskustelija minä olen? Olenko tietoisesti läsnä, vai kahlittu ympärilläni olevaan teknologiaan ja materiaan? Olenko minä siinä, tässä hetkessä?