Bussissa sanottiin: Sopivimmat lahjat edullisesti ja eduilla.
Aina meiltä. Mainostivat matkapuhelinta tai älypuhelimeksi taitavat nykyään
kutsua, jonka hinnaksi olivat kirjanneet 699€, alkaen sana etuliitteenä. Kyllä
ei ole halpa. Kustantaa enemmän kuin tämän hetkisen opiskelija-asuntoni vuokra.
Maksaa myös enemmän kuin mitä ovat tämän hetkiset tukiin perustuvat
kuukausituloni. On kallis, vaikka kuinka sisältää viruksenkestävän
käyttöjärjestelmän, on vedenkestävä ja pölytiivis. Kehuu jopa kameransakin
olevan nopea ja valovoimainen, palkittukin. Lisämuistia saisi kaupanpäälle
64Gt:n verran. Vaan ei auta lisämuistit puhelimessa, kun tarvitsisi sitä omaan
päähänsä enemmän. Järkevämpää olisi ostaa ananas ja banaani, saisi vitamiineja
tai kotimaisen linjan kannattajien peruna ja omena, saisi pureskeltavaa.
Lehdessä mainostettiin 60€
maksavaa munaa. Kysyttiin, kuka munassa lymyää, oletko valmis kohtaamaan uuden
ystäväsi. Käskivät hoivaamaan, hautomaan ja leikkimään sen kanssa. Meinasivat,
että tämä synteettinen lemmikki opettaa lapsen huolehtimaan toisista ja
näyttämään rakkautta. Kyllä on kallis muna hoidettavaksi. Lähikaupan hyllystä
saa samalla hinnalla 284 kananmunaa. Siitä munasta tiedän, mitä kuoriutuu – ruokaa,
eikä mitään synteettistä allergiapesäkettä, jonka pitäisi opettaa lapsi
sosiaaliseksi. Kyllä opettaa omaan napaansa katsomaan ja materiaa arvostamaan.
Mainostivat myös geelimäistä taikaa,
jolla lasten askartelusta tulee kerrassaan ihanaa ja hohtavaa, koska voivat
tehdä 3D-sapluunapakkauksen avulla 3D-luomuksia. Kyllä uskon, etteivät lapset
askartele, vaikka saisivat koko maailman askarteluvälineet, elleivät ole
askartelukansaa. Ja heille eivät mitkään 3D-välineet niin vain kelpaakaan,
riittävät paperi ja sakset, liimapuikko, lanka ja kynät.
Kyllä on nykyajan lahjakulttuurissa
eri piirteet kuin silloin ennen, kun kouluun hiihdettiin suksilla järven poikki
ylämäkeen vastatuulessa ja sudet kannoilla. Ei ollut silloin kaiken maaliman
3D-uuneja ja purkkilemmikkejä, joiden hoivaamisella olisi perheen pääksi alkaa
pitänyt. Oli järkeviä hintoja ja vielä järkevämpiä lahjoja: Ostettiin sitä,
mitä tarvittiin, joskus jopa sitä, mitä haluttiin.
Omasta lapsuudestani muistan
parhaiten joululahjan, jonka sisällä oli BodyShopin kamomillan tuoksuinen suihkugeeli.
50 ml pieni pullo riitti koko vuodeksi. Käytin säästäen, vain joskus ja jouluna
ja niin vähän, että tuoksun sain. Ei tainnut pahemmin auttaa, mutta tärkeä oli.
Toisena asiana jouluista muistan sen joulun, kun joulupukilta oli mennyt
paketti hukkaan. Ei löytynyt Vaarille pörrösukkia ja liköörikonvehteja. Kyllä etsittiin
läpi nurkat ja pihakadut. Ei ollut. Seuraavana päivänä muistaakseni tonttu oli
ovelle jättänyt. Mutta kyllä muistan sen pettymyksen siltä jouluaatolta - ei
ollut suurempaa vääryyttä sinä jouluna tapahtunut. Sen jälkeen on joulupukkikin
muistanut, että kyllä se miehen sukat pitää jouluna saada!
Muistan kyllä niistä jouluista
myös sen lämpimän yhdessä olon, jota useimmiten vietin kuusen alla nukkuen ja kuumetta
potien. Tunnollisen lapsen taudiksi totuin sitä silloin mielessäni nimeämään
ollessani kipeänä lähes aina kaikki loma-ajat ja raahustaessani arkena kouluun
joka ikinen päivä. Muistan myös kaiken sen herkkujen paljouden, jonka ääressä
sitä pysähtyi hetkeksi nauttimaan elämästä ja siitä hetkestä, kun kaikki on
sekunnin ajan lähes liian täydellistä. Niiden yltäkylläisyyden hetkien
yhteydessä sitä lakkasi ajattelemasta taloudellista tilannetta ja politiikkaa,
tuskin edes osasi miettiä. Päällimmäisenä ajatuksena taisi tuolloin olla
seuraavan herkun laadun miettiminen ja se, kuinka kaikkea jaksaa vatsaansa
ahtamaan ja kuinka paljon.
Nykyään sitä joulun lähestyessä
voi jo tuntea lievän ahdistuksen koputtelevan pääkopan sisällä ihan vain siksi,
ettei tunne nykyajan lahjakulttuuria. Mitä ostaa joululahjaksi lapsille, kun
omasta mielestään lelukauppojen hyllyiltä ei löydy yhtään potentiaalista
vaihtoehtoa ja lapsi tahtoo juuri sen hulluimman hilavitkuttimen, jonka nimeä ei
ostaja osaa edes ääneen sanoa, saati sitten, että sen tarkoituksen ymmärtäisi.
Mitä ostaa lapselle, jonka arvostelukyky hipoo lahjoja kohtaan kriittisyydessä samaa
tasoa minun toisten opiskelijoiden koulutöiden kritisoinnissa. Mitä ostaa, kun
tyytyväisyys ei ole kiinni lahjan luonteesta, vaan arvosta?
Minulle se 50 ml suihkugeeli oli
parasta ikinä, mutta mikä se on nykyajan lapsille? Epäilen, että 50 ml
suihkugeeli saisi kovinkaan riemastunutta vastaanottoa. Saisi lienee aikaan vain
hämmennystä ja epävarmuutta, ontuvaa tietoisuutta siitä, että kaikki ei mennyt
ihan niin kuin piti. Missä on kaikki ne hienot Barbiet ja legot, joiden hinnat
ylittävät haamurajoja lähes jokaisessa kaupassa?
Minä sanon, että no siellä
kaupassa. Mihin sinä lapsi hyvä niitä tarvitset? Tekisi mieleni tehdä kuin
Mielensäpahoittaja ja laittaa joululahjaksi puulusikka. Koska veistäminen ei
koskaan ole vahvuuksiani ollut, jättäisin puulusikan veistämisen Mielensäpahoittajalle
itselleen ja veistäisin lusikan seuraksi runon tai mietelauseen, koska siinä
olen paljon parempi. Pyytäisin lasta ymmärtämään, että ei maailmaa materialla
valloiteta, vaan sydämellä ja älyllä. Ja tie sydämeen käy vatsan kautta, eikä
älykään pelitä tyhjällä vatsalla. Lisäksi pyytäisin häntä keksimään sille
puulusikalle kymmenen eri käyttötarkoitusta. Oppisi luovuutta ja ajattelukykyä.
Oppisi myös ilmaisemaan tunteita ja näyttämään rakkautensa.
Sillä kyllä on kova työ keksiä
kymmenen merkitystä puulusikalle. Itse keksin tasan kaksi: lusikka ja
kenkälusikka. Ja siihen loppuu luovuus ja äly. Pidemmällä miettimisellä voisin
käyttökelpoisina ideoina myydä lusikkaa pienoiskatapulttina ja vatsamakkaroiden
hierontakapustana. Nekin varastettuja ideoita, jostain kuultuja lauseita, jotka
ovat katapultin osalta jo kouluruokalaklassikko. Vaikka en tiedä, tietävätkö ne
nykylapset sitä, kuinka hyvin lentää ruoka jos toinenkin, jos lusikkaa käyttää
osaa.
En ostanut puulusikkaa tänäkään
jouluna. Ostin jotain muuta. En ostanut sitä halvaksi mainostettua puhelinta,
enkä keinolemmikkiä, en edes 3D-sapluunasettiä. Ostin järkevän lahjan ja kestän
närkästyksen, mikäli sellaista on ilmassa. Uskon kuitenkin, että nykyajan
lapsissa asuu se sama viisaus kuin meissä jo neljänneksen tai enemmänkin
eläneissä. Uskon, että oikeasti he osaavat arvostaa myös niitä järkeviä
lahjoja, joiden ideana ei ole tuoda hetken huumaa, vaan edistää pidemmän linjan
hyvinvointia ja tyytyväisyyttä.
Sillä jos mitään muuta en ole
viimeisten kahden kuukauden hiljaisuuden aikana oppinut, niin ainakin sen, että
yksilön omat arvot ja normit määrittävät hänen näkökulmansa hyvinvointiin ja
tyytyväisyyteen. Ja sitä mitä olen viimeiset kuukaudet sitten pohtinut – kuinka
parantaa sosiaalista hyvinvointia ja mielenterveyttä omassa, lähimmäisten,
työyhteisön ja asiakkaiden elämässä? Johtopäätökseni voisin tiivistää kahteen
sanaan: Läsnäolo ja kuuntelu.
Mutta kuinka paketoida läsnäoloa
ja kuuntelua? Kuinka lahjoittaa jotain, mitä ei voi omistaa? Millä narulla sen
voi sitoa kiinni ja toimittaa perille asti? Miten sen edes voi toimittaa?
Sitä minä joulupukilta
toivoisinkin – lähimmäisten läsnäoloa, kuuntelua ja ymmärrystä. Sitä minä
pyytäisin kaikilta ihmisiltä – ajatusta, mietettä siitä, mitä on olla läsnä,
mitä on kuunnella?
Joten, kun avaat joulukuun 24.
päivänä viimeisen luukun, mieti sitä hetki: mikä on minun tapani olla läsnä?
Millainen kuuntelija minä olen? Millainen keskustelija minä olen? Olenko
tietoisesti läsnä, vai kahlittu ympärilläni olevaan teknologiaan ja materiaan?
Olenko minä siinä, tässä hetkessä?