20180705

Snobi

Kävin tänään kahvilassa, joka ei kahvitarjoilustaan huolimatta olisi läpäissyt neljä vuotiaan siskon tyttöni piinkovaa kahvilaluokitusarvostelua, kahvilasta kun ei saanut kahvin, teen ja shampanjan lisäksi mitään muuta kuin jäätelöä. Ja sitäkin vain yhdenlaista, vaniljaa, monella mausteella. Siellä jäätelöiden subwayssa minä sitten istuin suklaakuorrutettu unelma edessäni rouskuttaen sen pintaan liimautuneita krokantti ja suolakaramelli rakeita sekä salmiakkihiutaleita varsin tyytyväisenä kuluneen päivän tuomaan makunautintoon.

Seurassani minulla oli reilu parin vuoden tuttavuus opiskeluajoiltani. Ihminen, jonka kanssa tuli jaettua samoja turhautumisen ja onnistumisten tunteita koulussa, jossa epäonnistumisia eivät olleet huonot tentti arvosanat, vaan voittoja hyvät. Hänen tutkiva katseensa tiivisti minun olemukseni siinä hetkessä yhteen sanaan: snobi.

En voinut kieltää hänen sanojaan, sillä tottahan se on. Lisäksi, totuus ehkä hieman jopa paransi huollella valmistetun jäätelöni makua, sillä herkkusnobiuteni on minulle lähes ylpeyden aihe, ja olin hyvin tyytyväinen sen huomaamisesta. Jotenkin se vain on niin hienoa olla eliittiä edes jossain. Oli se sitten kaupungin parhaiden kahviloiden tunnistaminen ja tiedon armoton hyväksikäyttö oman nautinnon edistämiseksi.

Voinkin rehellisesti myöntää olevani herkkusnobi. Rakastan istua kahviloissa kellonajasta huolimatta edessäni kuppi hyvää teetä tai kaakaota, syöden jotain julkitaivaallista makeaa kuten suklaakakkua tai tuoretta korvapuustia. Voin tehdä sen yksin tai seurassa, ei väliä, kunhan paikka ja tarjoilu täyttävät vaatimukset.

Herkkusnobin kun tunnistaa siitä, ettei hänelle mikä tahansa kelpaakaan. Kuten ystävälleni jäätelöbaarissa totesin, ei ole mitään järkeä lähteä ystävän kanssa pakasteallasjäätelölle tai euron kertakäyttökuppikahville yhtään mihinkään, kun vaihtoehtojakin on. Sillä jos haluan nopeaa ja halpaa, jään istumaan kotiin silläkin uhalla, että se tee jää hauduttamatta ja pullat pakastimesta kaivamatta. Tästä syystä en myöskään tahdo kahvilaan mennessäni saada raakapakastepullaa enkä linjastolta pusseihin lakaistua muhjuista lehtiruotiteetä. Kyllä pitää kahvilan pystyä tarjoamaan jotain parempaa. Jotain, minkä vuoksi palata. Kahvilan pitääkin pystyä täyttämään yhtälailla makuhermoni kuin aivojeni minimaalinen estetiikkakeskuskin.

Tässä, kuten monessa muussakin asiassa, on kyse itsetehdyn voimasta. Siitä, kuinka ajatus ja maku leivotaan tuotteeseen juuri siinä, juuri sillä hetkellä, eikä sitä yritetä pakata suojakaasuun ja kuljettaa valtameren yli. Kyse on yhtälailla nautinnon tavoittelusta kuin arvostuksestakin. Arvostuksesta kädentaitoja ja makuymmärrystä kohtaan. Se on kyseenalaistamista totuuden hakemisessa ja halua tukea osaajia.

Lontoolaisten raakapakasteiden maailmassa minä olenkin yrittänyt saada ihmiset arvostamaan kotimaan kahvilakulttuuria ja sen leipomojuuria. Olen yrittänyt saada heidät ymmärtämään, että on nautinto istua hyvässä kahvilassa, hyvässä seurassa jakamassa ajatuksia ja makuja. Ja sen vuoksi ihminen toisensa jälkeen nimeää minut snobiksi.

Vaikka nimitys onkin osin minulle kunnia, kuten mainittu, se laittaa myös hieman harmittamaan. Harmittavuuden kasvot ovat kääntyneet niiden puoleen, joiden kyvyt hukkuvat massatuotannon jalkoihin. Pelkään, että itsetehdyn arvostus lakkaa ja pilleriteollisuus syöttää meille maalattuja marginaalejaan rikottujen lupausten markkinoilla. Mistä minä sitten enää saan teetä ja sympatiaa ilman, että haudutan teen itse ja likaan sormeni taikinaan, vaikken edes oikeastaan osaa leipoa.

Nimityksessä harmistusta aiheuttaa myös se, etten minä edes ole yleismaallinnen snobi sanan pahimmassa merkityksessä. Olen lähinnä arvo ja laatutietoinen. Snobeuteni suuntautuukin kapea alaisiin mielenkiinnon kohteisiin, joista osaan olla jotakin perusteltua mieltä. Snobeuteni ei myöskään ole sitä sorttia, joka nostaa leukaa pystyyn ja saa halveksumaan muiden valintoja. Snobeuteni on enemmän metsäläissnobeutta, tietoisuutta hyvästä, mutta kykyä ymmärtää olosuhteet ja niiden vaikutus.

Sen vuoksi tämä metsäläissnobi elitistyy siellä, missä voi – omien maku- ja ajatushermojen keskuudessa kehitellen itselleen aina vain uusia tarinoita kerrottavaksi ja kuultavaksi. Tämä snobi nauttii vapaudesta valita hyvän ja paremman välillä, tyytyen siihen mitä saa.

Ja jos voisi yhden toiveen esittää, toivoisin, että herkkusnobi sana korvattaisiin yhteydessäni siskon tyttöni taivutustaidonnäytteellä: kahvilalainen.

1 kommentti:

  1. Miksi tyytyä tavanomaiseen, kun voi herkutella isosti.
    Elämä maistuu paremmalta, kun tietää että aina löytyy vieläkin parempaa.
    Lisää makua elämään, siitä se lähtee.

    VastaaPoista